Oulujoen Kokoomuksessa meillä on jo pitempään ollut mahdollisuus ja ilo seurata jäsenemme, kansanedustaja Mari-Leena Talvitien toimintaa politiikassa ja kokoomuksessa. Mielestämme hän jos joku ansaitsee tuen puolueemme varapuheenjohtajaksi.

Mari-Leena on yhteistä etua ajatteleva joukkuepelaaja, joka perehtyy asioihin todella huolellisesti ja jolla on halu ihmisten kohtaamiseen heidän arjessaan. Moni yhdistyksemme uudempi jäsen on saanut ensikosketuksensa Mari-Leenan työskentelyyn ja toimintatapaan ”kansanedustajan kyselytunneilla” Oulussa. Valmius vuoropuheluun ja huikean pitkälle menevä asioiden hallinta ovat jääneet siinä määrin mieleen, että asiaan on palattu omissa keskusteluissamme positiivisena esimerkkinä siitä, miten meidän kaikkien pitäisi toimia.

Mielestämme puoluejohtoon tarvitaan pohjoista ympäristö- ja kaupunkipolitiikan sekä arktisten asioiden osaajaa. Vaalien lähestyessä kokoomuksella on myös hyvä olla varapuheenjohtaja, joka on kansanedustajana sisällä päivänpolitiikassa ilman ministerivastuita ja joka toimii tiimipelaajan lailla yhteistä etua ajatellen.