Muutetaan nykyisten kuntoilu ja urheilureittien valaistus ”älyvalaistukseksi” jossa valaistus toimii tarpeen mukaisesti huomioiden ympäröivän valoisuuden tason, sekä kohteen käyttötarpeen. Eli valaistus on päällä, jos reitillä kulkee joku ja ulkona on riittävän pimeää. Valaistukseen käytetään led-valaisimia.

Tällaisen valaistuksen käyttöönotosta on kokemuksia Kankaanpäässä, jossa kulutus pieneni jopa 75 % lähtötilanteeseen verrattuna, joten järjestelmä itsessään leikkaa ylläpitokulua, parantaa palvelun saavutettavuutta, ja mahdollistaa paremman suunnittelun tulevaisuudessa tarpeiden mukaiseksi. Lisäksi tämä on käytännön teko kestävän kehityksen suuntaa ja sopii hyvin Oulun teknologiakaupunki-imagoon.

Järjestelmään voidaan myös lisätä erilaisia palveluita eri toimijoiden piiristä, kuten ajanottojärjestelmää yms. Käyttökokemusten perusteella voidaan selvittää myös soveltuvuutta pidempiin, pienemmän käyttöasteen teihin ja pyöräväyliin, joista myös saisi säästön ja paremman ylläpidon tarvehallinnan tiedot.

Linkki kuntalaisaloitteeseen (avautuu uuteen ikkunaan)

Ps. Kuntalaisaloite.fi on oikeusministeriön verkkopalvelu. Kuntalaki takaa kuntalaisille oikeuden tehdä kunnalle aloite sen toimintaa koskevissa asioissa.