Isänmaa ei ole tänään sama kuin puoli vuosisataa sitten. Kokoomus ei ole tänään sama kuin perustamisensa aikoina. Vielä vähemmän voidaan toivoa, että Kokoomus olisi tänään sama kuin huomenna.

Sanat lausui Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Juha Rihtniemi, kun juhlittiin Kokoomuspuolueen 50-vuotiasta taivalta. Rihtniemen sanoissa elää edelleen viisaus. Suomi on nyt hyvin erilainen kuin sata tai 50 vuotta sitten. Eikä Kokoomus ole sama kuin perustamisensa aikoihin. Kokoomus rakentaa aloitteellisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuutta ja uudistaa itseään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Juhlavuotena uudistetaan myös puolueen periaateohjelma. Uudistustyötä on ohjannut puolueen merkkivuoden valmisteluita varten asetettu valtuuskunta, jossa on edustus kaikista piireistä ja jäsenliitoista sekä läheisjärjestöistä. Nyt luonnos on laajalla kenttäkierroksella. Voit tutustua luonnokseen (luonnos avautuu uuteen ikkunaan) ja sen jälkeen vastata kyselyyn, jossa pääset esittämään omat näkemyksesi. Luonnos kiertää vielä myös mm. piirijärjestöjen kevätkokouksissa ja yhdistykset saavat esittää siitä huomionsa. Uudesta periaateohjelmasta päätetään Turun puoluekokouksessa 8.-10. kesäkuuta.

Varsinainen juhlapäivä on 9.12.2018. Juhlavuosi tulee näkymään monella tavalla niin Oulujoen Kokoomuksessa ja koko kaupungissa kuin valtakunnallisella tasolla.