Veteraanin kipeä iltahuuto

Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27.4.1945 ja tällä päivämäärällä vietetään kansallista veteraanipäivää. Huomioimme veteraanipäivän julkaisemalla Teija Angerian blogikirjoituksen.

Tapasin joku aika sitten sodan jälkeen syntyneen Sirkan, hän kertoi ettei hänen isänsä puhunut koskaan sodasta. Perhe lähes hiipi kotonaan, ei sulkenut kaapin ovia ettei kuuluisi naksahduksia, ja varoi puhumasta – mieluummin kuiskaili. Sodasta vaiettiin heillä. Oliko kyseessä tuskalliset muistot ja traumat, vai oliko se ennemminkin häpeää ja syyllisyyden tuntoa?

Miksi menitte sinne! Oma vika!

SKDL julisti vuonna 1945 lähtevänsä vaaleihin Fasismia ja taantumusta vastaan! Se julisti myös Fasismi murskaksi, sotasyylliset maksakoot sotavelat!

Sotasyyllisellä tarkoitettiin hengellään kotimaataan puolustanutta suomalaista miestä ja naista

Sodan jälkeisessä kommunistisessa retoriikassa sotasyyllinen ja fasisti merkitsi puolueetonta Suomea hengellään puolustanutta suomalaista. Yli 200 000 vapaaehtoista suomalaista naista osallistui myös maanpuolustukseen niin kotirintamalla, kuin myös siellä missä taistelut kävivät kiivaimpina. Lotta Svärd oli maailman suurin vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö.

Nuoret naiset pesivät ikätoveriensa ruumiita, lohduttivat kuollettavasti haavoittuneita, auttoivat lääkintähenkilökuntaa jatkuvan puutteen, uupumuksen ja pelon alla. Moni Lotta sanoi, ettei heillä ollut koskaan nuoruutta. Sodan jälkeen he joutuivat vuosi kymmeniä salaamaan taustansa, koska heitä huoriteltiin, heidät tuomittiin natseiksi ja he saattoivat menettää työpaikkansa, jos esimies tai työyhteisö edusti aikansa Neuvostoliittoa myötäilevää näkökantaa.

Oikeustaju koetuksella

Miten sodasta palaavat miehet ja naiset kokivat sen, että heitä läpi helvetillisten vuosien ohjannut valtiojohto tuomittiin sotasyyllisyyteen taannehtivilla laeilla, jotka eivät kuuluneet länsimaalaiseen oikeuskäsitykseen?

Kun Neuvostoliiton valvontakomissio ja jälleen toimiluvan saanut kommunistinen puolue pääsivät valvomaan välirauhansopimuksen toteutumista, joutuivat sodasta henkisesti ja fyysisesti vammautuneet miehet ponnistelemaan, ei yksin jälleenrakentaakseen maansa, vaan maksaakseen käsittämättömiin mittasuhteesiin nousseet sotakorvaukset maalle, joka oli noussut heitä vastaan. Samaan aikaan kommunistien käsiin joutunut valtiollinen poliisi urkki ja ilmiantoi kansalaisia neuvostovastaisista mielipiteistä ja toimista. Aikaa 1944-48 kutsutaan vaaran vuosiksi. Ulkoisena vaarana oli Neuvostoliiton miehityksen pelko, sisäisenä kommunistien vallankaappaus.

Sodan tuhojen seuraksena Oulussa oli valtava pula asunnoista. Rintamalta palaavien miesten lisäksi myös siirtoväki oli asutettava. Tästä huolimatta Oulusta toimitettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon Pateniemen puutalotehtaalta 522 puutaloa, jolla olisi voitu asuttaa 1/3 Oulun väestöstä. Tänä aikana Pateniemessä valmistettiin 104 taloa kotimaiseen tarpeeseen. Viimeinen lasti lähti Neuvostoliittoon tammikuussa 1948.

Sensuurin ja vaientamisen aika

Valvontakomission edustajat asettuivat asumaan Oulussa Valkealinnan taloon. Alkoi sensuroinnin aika. Kouluissa, kaupoissa ja kirjastoissa olevat niteet käytiin läpi joko poistamalla kokonaan Neuvostoliitolle vahingollista kirjallisuutta, tai yliviivaamalla ja leikkaamalla teoksista ”epäystävällistä” tekstiä. Oulun kaupungin kirjaston yleisöhyllyiltä poistettiin 60 nimikettä. Kouluhallituksen määrättiin poistavan 28 oppikirjanimikkeen painokset kaiken muun sensuroinnin lisäksi.
Lotta Svärd ja suojeluskunnat lakkautettiin, niiden lisäksi lakkautettiin yli 400 yhdistystä ja järjestöä. Myös Suomen Aseveljien liitto lakkautettiin, vaikka sen johto oli edustanut eri poliittisia näkökantoja, ja sen toiminta oli keskittynyt sodasta palaavien auttamiseen.

Voittajan mahtikäskykään ei saanut aseveljeyden henkeä nujerrettua

Talvisotaan oli osallistunut 350 000 miestä ja jatkosotaan yli 600 000, Lottia yli 200 000. Kaatuneita tai kadonneita arvioidaan olevan yli 93 000 ja haavoittuneita yli 200 000.

Tuskan ja tuhon määrä ylittää nämä luvut moninkertaisesti. Henkinen ja fyysinen murtuminen koski lähes jokaista yksilöä Suomessa jollakin tavalla. Sodan jälkeisten vuosikymmenien syyllistävä ilmapiiri ei onnistunut nujertamaan suomalaisten halua auttaa sotainvalideja, sotaleskiä ja orpoja. Vaikka sotaveteraanit tunsivat itsensä pahoin syrjityiksi vielä 1980-1990-luvuille saakka, auttoivat asevelikillat ja eri veteraanijärjestöt heitä selviämään niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

1960 ja 1970-luvuilla nähtiin Neuvostoliittoa myötäilevä politiikka ”geopoliittisena välttämättömyytenä”. Neuvostoliiton puuttuminen Suomen sisäpolitiikkaan koettiin ”ei ainoastaan luonnollisena, vaan jopa oikeutettuna” (Lasse Lehtinen Tanner itsenäisen Suomen mies).

Ensimmäinen kansallinen veteraanipäivä viettiin itsenäisyyden juhlavuonna 27.4.1987

Mihail Gorbatsovin Neuvostoliitossa vuonna 1985 aloittama uudistuspolitiikka heijastui välittömästi myös Suomen ilmapiiriin. Ylimmällä valtiojohdon tasolla käytiin 1980-luvun puolivälissä keskustelua toimista, joilla yhteiskunta voisi osoittaa arvostusta sotiemme veteraaneja kohtaan. Perestroika ja glasnost olivat olivat yrityksiä korjata reaalisosialismia inhimillisemmäksi. Kuitenkin vasta vuonna 1991 tapahtui lopullinen kuolinisku maailman laajimmalle valtiolle, Neuvostoliitolle.

Lottien maineen palautus tapahtui syksyllä 1991 Finlandia talossa, jossa järjestettiin vuonna 1944 lakkautetut Lotta Svärdin 70-vuotisjuhla.

Itsenäisyyspäivänä 2015 sotaveteraanit esittivät 95-vuotiaan Armas Ilvon johdolla presidentti Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle Veteraanin iltahuudon. Viimeinkin veteraanien sanoma saavutti koko kansan, lähetystä seurasi yli 2 miljoonaan suomalaista ja siitä tuli vuoden mediailmiö.

Kiitos ja kunnia ei kuitenkaan saavuttanut kaikkia sotiimme osallistuneita heidän elinaikanaan. Kuinkahan monessa suomalaisessa perheessä ei edelleenkään käsitetä, miksi isät ja äidit vaikenivat.

Lopuksi kertosäe Kalervo Hämälöisen 1980-luvun lopulla säveltämästä ja sanoittamsta Veteraanin iltahuudosta:

Hoivatkaa, kohta pois on veljet
Muistakaa, heille kallis ol` maa
Kertokaa lapsen lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa.

Teija Angeria

Kommentoi sisältöjämme! Rakentavat kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen. Huom! Samaa mieltä ei tarvitse olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *