Vuosi vaihtui, ja se aloitettiin Oulujoen kokoomuksessa myös osittain uudella hallituskokoonpanolla.

Hallituksesta jättäytyivät pois pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Karhu sekä Anna Rounaja. Iso kiitos Timolle hyvin hoidetusta hallitustyöskentelystä puheenjohtajana useamman vuoden ajalta. Iso kiitos myös Annalle. Vaikkei hallitusvuosia ole vielä yhtä paljon kuin Timolla, niin vaikuttavuutta teoissa ja toimissa on paljon.

Uusina jäseninä yhdistyksemme hallitukseen ovat tulleet Minna Korkiakoski ja Esa Kauppi – tervetuloa mukaan toimintaan.

Olemme koko Oulun kokoomusyhdistys

Puheenjohtajan silmin vuosi alkaa isoilla haasteilla, jotka kiteytyvät ensi vuoden kuntavaaleihin. Oulujoen kokoomus on iso yleisyhdistys, joka toimii laajalla alueella. Oulujoki kuvaa hyvin toimintaamme. Se kulkee niin keskikaupungilla kuin taajama-alueiden ulkopuolellakin koko kaupungin läpi. Yhdistyksemme siis toimii monimuotoisesti ja pyrkii yhdenvertaiseen toimintaan niin alueittain kuin kuntalaisten arjenkin osalta.

Paikallispolitiikka on lähellä arjen asioita

Oulun alueella kokoomuksen jäsenmäärä on nousussa. Tämä mahdollistaa enemmän toimintaa alueellisesti, sekä eri politiikan osa-alueilla. Kun olet kiinnostunut yhteisiin asioihin vaikuttamisesta, tule mukaan toimintaamme. Riippumatta taustoistasi kokoomukseen mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

Jokaisella oululaisella on näkemyksiä asumisesta, työ- ja työllisyystilanteista, turvallisuudesta yms. Paikallispolitiikka on lähellä arjen asioita, eikä mukaantulo edellytä aiempaa poliittista kokemusta. Poliittista vaikuttavuutta syntyy, kun asioista keskustellaan, ja yhdistyksenä voimme viedä ne esityksinä eteenpäin oikeille toimielimille päätöksentekoa varten.

Jos et ole vielä jäsen, niin liity yhdistykseemme, ja kutsu myös yhteisistä asioista kiinnostuneet tuttusi mukaan. Oulujoen kokoomukseen liittyminen käy mm. täällä.

Jarkko Ruottinen
puheenjohtaja
Oulujoen kokoomus