Ajatuspaja Toivo julkaisee viisi kirjaa Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan tulevaisuudesta. Kirjoissa visioidaan tulevaisuuden kaupunkeja lukuisista näkökulmista. Kaupunkilaisten hyvinvointi, julkisen talouden haasteet, kansainvälisyys ja elinvoimaisuus, kasvatus ja opetus sekä ympäristöön liittyvät kysymykset nousevat esiin kaikissa kirjoissa. Kirjoituksissa esitetään niin pidemmän aikavälin visioita kuin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia.
Oulujoen Kokoomuksen Teija Angeria kirjoittaa Huomisen Oulu -kirjassa mm. siitä, miten oululaisten yhdessä tekemisen kulttuuri on syntynyt, ja mitä mahdetaan tarkoittaa oululaisella asenteella; onko se jotain sellaista, jonka voi omaksua kuka tahansa, vai tarvitseeko se muodostuakseen elinikäisen oleskelut tai peräti sukupolvien ketjun?
Lue seuraavasta katkelma Teijan kirjoituksesta tai ota tämän linkin takaa lukuun koko kirja (pdf, avautuu uuteen välilehteen).
Tulevaisuuden moraalisia ja eettisiä valintoja ohjaavat syvävirtaukset
Visioni tulevaisuuden Oulusta syntyy vahvasta emotionaalisesta suhteesta perheyhteisööni. Se käsitti laajimmillaan neljä sukupolvea saman katon alla Oulun Toppilassa. Syntymävuosikymmenen mukaan perheyhteisöni aikaperspektiivi käsitti näin 1880-luvulta 1970-luvulle saakka. Tämä näkökulma luo pohjan lähes kaikelle ajalliselle ja paikalliselle havainnoimiselle, kaikelle sille mitä liitän oululaisuuteen ja suomalaisuuteen yleensä. Sukupuun tiheissä latvustoissa mennään ja tullaan, ja puhdas paikallisuus rakentuu sukupolvien tuntemusten seiteissä.
Minua kantaa perheeni arvopohja, joka mitä suurimmassa määrin merkitsee huolenpitoa lähimmäisistä, kuuntelemista ja jakamista. Käsitykseni kotikaupungistani rakentui pitkälti merellisyyden ja yrittämisen ympärille. Oulu oli dynaaminen keskus, josta lähdettiin niin kauas Kainuuseen, kuin vilkkaan sataman kautta kaikkialle maailmaan. Kun yritän kuvitella kotikaupunkini tulevaisuutta, en voi olla huomioimatta niitä tunneilmaston syviä virtauksia, joita kotoani välittyi. Ne liittyivät lähimenneisyyteen perheeni aikaperspektiivissä.
Kun tarkastelen taaksepäin perheeni hierarkiaa, voin hyvin nimittää ukkiani sen päämieheksi. Hän oli huutolaispoika, joskin onnekkaasti ”huudettiin” sivistyneeseen perheeseen. Hän selvisi kahdesta sodasta ja psyykkisistä vammoistaan huolimatta onnistui luomaan yrityksen, joka kantoi laajaa perheyhteisöämme. Kaikki se mitä perheessäni tapahtui, miten siellä ajateltiin, miten varauduttiin huomiseen, sitä kaikkea pyöritti jonkinlainen emotionaalinen turbulenssi. Käydyn sodan järkälemäisestä, painajaismaisesta olemuksesta tuli osa mielenmaisemani syvävirtausta.
Ilman muistia suunnan määrittämisestä tulee arpapeliä, jossa tekojemme seuraukset jäävät nähtäviksi. Ihminen liittyy maailmaan muistinsa avulla. Ilman muistia emme tunnista yhteyksiä, emmekä syy-seuraussuhteita. Yhteiskunnalle menneisyyden sulkeminen pois tietoisuudesta merkitsee samaa, kuin yksilölle muistinmenetys, emme liity mihinkään (Filosofi, kulttuurihistorioitsija Wilhelm Dilthey). Emme hahmota myöskään sitä, mikä on aidosti merkityksellistä, ja suunnan määrittämisestä tulee arpapeliä, jossa tekojemme seuraukset jäävät nähtäviksi. Jotta voimme tutkia tai ennustaa tulevaisuutta, on meidän katsottava ensin taaksepäin.
Kollektiivinen muisti paikan hengen, identiteetin ja imagon rakennusosana
Voidaan väittää, että hyvän alueellisen imagon taustalla tulisi olla voimakas identiteetti ja aluetietoisuus. Tähän liittyy näkemys omasta alueesta muista erottuvana sekä alueen yleinen tunnettuus. Näin Kaj Zimmerbauer väitöskirjassaan Alueellinen identiteetti ja imago liikkeessä (2008).
Käsitettä paikan henki, genius loci, käytetään yleisesti kuvaamaan jonkin paikan tunnelmaa, joka ilmenee yhtä lailla niin luonto- kuin rakennetussa ympäristössä. Paikan henki välittyy niin tarinoiden, historiallisten asiatietojen kuin symbolienkin kautta. Olematta roomalainen tai pariisilainen, voimme samaistua paikan henkeen, ja kokea sen erityislaatuisuuden ainoastaan vain kulkemalla vanhoilla kaduilla. Esimerkiksi Eiffel-torni tai Colosseum toimivat symbolin tasolla, ja ne auttavat meitä orientoitumaan paikallisesti ja ajallisesti. Yhtä lailla Iin hamina tai Pikkaralan vanha kylätie välittävät aisteillemme tietoa paikan ajallisesta jatkumosta. Vaikka meillä ei olisi sukuyhteyttä näille seuduille, voimme kokea samaistumisen ja liittymisen tunteita yhteisesti jaetun kulttuurisen kokemuksen kautta.
Alueellinen identiteetti voi sisältää useita kerroksia. Se voi rakentua yhtä lailla niin kulttuurista tavoista ja perinteistä, kuin hallinnollisista tai uskonnollisista merkityssisällöistä. Ihminen voi samaistua henkilöhistoriansa ja yleissivistyksensä kautta yhtäaikaa moniin eri paikkoihin ja sen tasoihin. Kaj Zimmerbauerin mukaan erityisesti vanhat alueet ovat tärkeitä samaistumisen kohteita. Hän sanoo, että paikan imagoa ei voida rakentaa tyhjän päälle.
Ollakseen aito oululainen ihminen, ei tarvitse syntyä tänne. Kollektiivisesti jaetut asiat riittävät sitomaan paikkaan.
Lue Teijan kirjoitus kokonaan ja koko Huomisen Oulu -kirja tästä linkistä (avautuu uuteen ikkunaan).