Hei!

Olen Tero Väyrynen ja toimin toista vuotta Oulujoen kokoomuksen sihteerinä, vuoden 2019 alusta minut valittiin lisäksi Oulun kokoomuksen hallitukseen. Kiitoksia luottamuksesta! Olen naimissa oleva 45-vuotias kolmen tytön isä Oulusta. Työskentelen poliisina Oulussa ja toimin lisäksi Oulun poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettuna.

Koulutukseni on suuntautunut liiketalouteen sekä luonnollisesti olen suorittanut poliisin ammattiin vaadittavan poliisin perustutkinnon vuonna 2001. Suoritin tradenomin tutkinnon työn ohessa Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä vuonna 2014. Lisäksi olen valmistunut yo-merkonomiksi vuonna 1998 Raahen porvari- ja kauppaoppilaitoksesta.

Olen ollut aina kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta sekä epäkohtien korjaamisesta. Olen ollut mukana AY-toiminnassa jo pidempään, työsuojeluvaltuutettuna olen toiminut vuoden 2014 alusta lähtien. Toimin myös poliisin työsuojelun keskustoimikunnassa, jonka tehtävänä on yleisen työturvallisuutta ja työsuojelua edistävän yhteistoiminnan kehittäminen koko hallinnonalalla. Työsuojeluvaltuutetun tehtävässä olen ollut ratkomassa Oulun poliisilaitoksen useassa toimitilassa olevia sisäilmaongelmia. Uskon, että tässä tehtävässä karttuneelle tiedolle on tarvetta myös julkishallinnossa. Koulut, päiväkodit, sairaalat sekä muut valtion ja kuntien kiinteistöt ovat paikoin päässeet rapistumaan. Sisäilmaongelmat saattavat pahimmillaan sairastuttaa ihmisen koko loppuelämäksi, joten kysymys on vakava niin yksilötasolla kuin myös yhteiskunnallisella tasolla.

Uskon siis, että minulla on annettavaa erityisesti turvallisuuden ja sisäilmaosaamisen näkökulmasta. Lasten ja nuorten asiat ovat mielestäni tärkeitä, koska heissä on tulevaisuus. He ovat niitä, jotka tekevät päätökset ja toimet Suomen hyvinvoinnin eteen tulevaisuudessa. Meidän tehtävämme on antaa heille siihen mahdollisuus eli huolehtia siitä, että jätämmä Suomen jälkipolville parempana kuin sen saimme. Tässä onnistuaksemme meidän tulee pyrkiä tarjoamaan perheille mahdollisuuksia onnistua kasvatustehtävässään, jotta lapset ja nuoret voivat kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Lapsillemme ja nuorillemme tulee antaa myös jatkossa mahdollisuus harrastaa ja hankia haluamansa koulutus.

Kaiken tämän takana on kuitenkin raha. Ilman sitä hyvinvointiyhteiskuntamme ei toimi. Tämän vuoksi kaikilla tasoilla budjetissa pysyminen on tärkeää, velaksi eläminen ei voi jatkua pitkään. Välillä pitää kiristää vyötä, jotta saamme nauttia hyvinvointiyhteiskuntamme palveluista myös jatkossa! Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimpia ja vähiten korruptoituneita maita maailmassa, pidetään se myös jatkossa sellaisena.

Vapaa-ajallani harrastan monipuolista liikuntaa. Laskettelu, juoksu, pyöräily, kuntosali, jääurheilu sekä koiran kanssa lenkkeily kuuluvat vapaa-ajan ohjelmaani. Lisäksi harrastan kalastusta sekä metsästystä.

Oulujoen kokoomuksen hallitus on uudistunut, tule mukaan luomaan parempaa Oulua, Pohjois-Pohjanmaata ja Suomea!

Tero Väyrynen