Hallituksen esittely: puheenjohtaja Timo Karhu

Terve,

Olen Timo Karhu, 59-vuotias Tyrnävän maaseudulla syntynyt. Takana on yli neljänkymmenen vuoden työura yrittäjänä sähkötöiden parissa. Edelleen jatketaan, mutta vähän hiljennetyllä vauhdilla.

Maalaistalon poikana olen jo lapsesta asti nähnyt työn tärkeyden, sillä maalla elettiin työllä, ei tuilla. Sieltä lähti kipinä jo varhain yrittäjyyteen ja yrittäjyydestä kohti Kokoomuksen aatemaailmaa.

Muuttaessamme asumaan vaimoni kotipaikalle Oulun Pikkaralaan, joka sijaitsee Oulujoen varressa, oli luontevaa liittyä Oulujoen Kokoomukseen. Olin ensin mukana hallituksen jäsenenä, ja vuosien vierimänä siitä sitten varapuheenjohtajaksi ja sitten vielä puheenjohtajaksi.

Perheeseen kuuluu vaimo Pirjo, kaksi lasta ja viisi lastenlasta. Olen siis ONNELLINEN pappa.
Pirjo osallistuu myös kokoomustoimintaan ja kotiseututyöhön.

Sydäntäni lähellä on luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen (mm. metsä, aurinkoenergia, marjat ja puhdas luonto). Haluan, että panostetaan nuoriin, koska heissä on tulevaisuus. Ihmisten asiat on kuunneltava avoimesti, unohtamatta senioriväkeä. Oman yhdistyksen asioita hoidetaan yhteistyössä niin hallituksen kuin kaikkien muidenkin jäsenten kanssa.

Työn vastapainoksi harrastan metsästystä, metsänhoitoa, puukäsitöitä ja olen myös Mobilisti
(Vanha Taunus 12 M, moottoripyörä Jawa 250c). Tallista löytyy myös mopoja moneen lähtöön ja kotimuseon katolla hyödynnetään aurinkoenergiaa.

Kommentoi sisältöjämme! Rakentavat kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen. Huom! Samaa mieltä ei tarvitse olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *